Lähestyvä kesä on herättänyt jo uimarantaideat. Hyvä, sillä viimeisimmän ja tuoreimman tiedon mukaan Oulaisten suosittu uintipaikka Piipsjärvellä on ensi kesänä jo kokenut uudistumista. Kurjenrannan kehittämiseksi on esitetty toiveita ja lähetetty terveisiä vuosikymmenten ajan. Alueesta on tehty suunnitelmia ja paikallistoimijat ovat olleet mukana kehittämishankkeissa ideoimassa vetovoimaisuutta. Nyt on puheista edetty käytäntöön. Edessä on kokeilukesä, joka varmasti kokemuksella siivittää jatkosuunnitelmat lentoon.
Mapit Kurjenrannan kehittämisen mietinnöistä ovat tallessa ja ne on kaivettu pölykerroksien alta esille. Aivan niiden varaan ei tulevaisuutta kuitenkaan enää rakenneta, sillä ilmassa puhaltavat jo uudet tuulet.