Kolumni
Tilaajille

On aika juosta

Oulainen

Hämärtää. Kiskaisen myöhään tammikuisena iltana tossut jalkaan kuistilla, jolla laskeutuva pakkasyö puraisee poskesta kipakasti. Hetkeksi karkasin tänne jo kotoisaksi muodostunutta mereltä puhkuvaa Oulun viimaa, vaan eipä ole täysin tyyntä täälläkään. Näillä kulmilla minulle puhaltelee nyt toisenlainen tuuli - aivan pian tulisin aloittamaan pari kuukautta kestävän työharjoittelujakson Pyhäjokiseudun toimituksessa. Ihmisten kertomukset kiehtovat minua erityisellä tavalla. Järkeenkäypää sikäli, olenhan viittä vaille valmis kulttuuriantropologi. Näkymät ovat siis mieluisat.

Solmin nauhat. Ketterä askel lähdön merkiksi. Ympärilläni Oulainen on kovin hiljainen, vaikka korvissani soi - kuulokkeissa jyrähtelee jo kappale, jonka kiivasta tempoa vielä äskettäin levollisen vakaa sykkeeni on nyt intoutunut jäljittelemään. Kohtaan äkkiä tutun polun, vaikkakin tänään se esiintyy minulle jonkinlaisen kummajaisen asussa kiristyneen pakkasen verhottua tienoot huurteiseen huntuun. Sillalle saapuessani tähyilen kohti Valorantaa. Siellä jäätyneet terijoensalavat muistuttavat hauskasti jättiläismäisiä kukkakaalia.