Muutama viikko sitten istuin junassa valtavien matkalaukkujen kanssa kyynel silmäkulmassani. Olin matkalla Helsinkiin ilman paluulippua kotiin.
Surua aiheutti se, että olin lähtemässä pois koko elämäni aikaisesta kodistani Oulaisista, tuosta tutusta ja turvallisesta pikkukaupungista.
Tuoreena helsinkiläisenä, mutta myös ikuisena oulaistelaisena voin sanoa, että kotiseutuni on todella upea.
Ensimmäisen Helsinki-viikkoni aikana olen oppinut arvostamaan erityisesti murrettani. Kun mainitsen orientaatiotapahtumissa esimerkiksi olevani ”noppee” tai lupaan että ”kyllä mää ossaan tämän”, naurahtaa joku opiskelukavereistani todeten, että murteeni kuulostaa kivalta.
Tykkään siitä, että puhetyylini eroaa joukosta ja muiden huomautukset saavat minut päivittäin ajattelemaan kotia.