KOLUMNI Pöydällä on siisti rivi villasukkia. Kymmeniä sukkia. Armeijanvihreitä, harmaita...
Sukkapareista näkee, että ne on kudottu ajatuksen kanssa. Valittu langat ja väri, luotu aloitussilmukat, kudottu varsi, laskeskeltu kantapääsilmukoista kavennukset, kudottu terä ja päätelty langat kärkikavennusten jälkeen.
Pöydälle ja pinoon villasukat eivät jää. Ne pääsevät käyttöön. Lämmittämään nuorten miesten jalkoja.
Kyseiset villasukat näin kaverini somepäivityksestä. Hän oli mukana jatkamassa hienoa eteläpohjalaista perinnettä. Perinnettä, jossa jokaiselle kutsuntoihin osallistuvalle nuorukaiselle annetaan villasukat.
Perinteen aloitti eteläpohjalainen nainen. Hän halusi huomioida armeijaan valmistautuvia nuorukaisia. Mikäpä parempi tapa olisi, kuin antaa heille lämpöiset villasukat palvelusaikaa varten?
Puolustusvoimien aluetoimistolta näytettiin vihreää valoa. Villasukkien lahjoitus hyväksyttiin. Joten tuumasta toimeen. Villasukkien malli ja värit mietittiin tarkasti. Niin, että niitä pystyy käyttämään armeijan maihareissa ja ne passaavat armeijan harmaisiin.
Naisen idea sai kannatusta. Sukkapuikot kilisivät siellä täällä, kun villasukkia kudottiin seuraaviin kutsuntoihin. Mukana olivat Martat, eläkeliittolaiset, sydänyhdistyksen väki, käsityökerholaiset ja monet muut.
Perinnehän siitä tuli, joka on jatkunut nyt kymmenen vuotta. Tänä vuonna kaveriani pyydettiin mukaan kutsuntoihin ja luovuttamaan villasukkia nuorukaisille. Hän tarttui tarjoukseen empimättä ja koki, että on kunniatehtävä päästä mukaan tempaukseen.
Tarjoukseen kannattikin tarttua, kaverini kun on puheliasta sorttia. Kun nuorukaiset tulivat kutsuntalautakunnasta paperi käsissään odotti heitä seuraava tehtävä, sukkien valinta. Mikä on sopiva koko ja mieluinen väri.
Kutsuntatilaisuus on oma etappinsa, joka myös saattaa mietityttää nuoria. Jännittääkin, ja kaverini kertoi, että villasukkakeskustelu ravisutteli sopivasti enimmät jännitykset pois.
Nuorukaiset olivat otettuja siitä, että joku on heille kutonut villasukat armeijaa varten. Sitäkin he varmistivat, että ihan ilmaiseksiko villasukat saa matkaansa. Kyllä sai, ihan jokainen, olipa kutsuntalautakunnan lapussa mikä tahansa merkintä.
Kaverini tarttuu samaan haasteeseen varmasti tulevinakin syksyinä. Niin hyviä juttuhetkiä ja kohtaamisia villasukkien ympärillä tapahtui. Ja käsissä on vieläkin muistikuva lujista kädenpuristuksista, joilla nuorukaiset lahjoittajaa kiittivät.
Kaverini pohti, että villasukkien kutojat ovat katoava luonnonvara. Kuinka monelle nuorukaiselle äiti, mummo tai kummi enää kutoo villasukkia, hän aprikoi.
Eikö vaan olekin hieno perinne, jota ei omita vain Etelä-Pohjanmaalle. Kaverini vinkkasi, että villasukkaperinteen soisi leviävän läpi Suomen. Otetaanhan haaste vastaan!