Pohjois-Pohjanmaalla ja erityisesti Kainuussa on viime aikoina tehty useita rikosilmoituksia katalysaattorivarkauksista, tiedottaa Oulun poliisilaitos. Koko alueella ilmoituksia on maaliskuun alun jälkeen tehty 13, kertoo rikoskomisario Heikki Kemppainen. Toukokuun lopun ja kesäkuun alun aikana katalysaattoreita on varastettu ainakin Oulussa, Kajaanissa, Pudasjärvellä ja Puolangalla.
Kemppaisen mukaan katalysaattoreita varastetaan kaikenlaisista autoista, mutta erityisesti hieman vanhemmista malleista, joista katalysaattori on helpompi irrottaa.
Poliisi kehottaa kansalaisia tarkkailemaan ympäristöään ja ilmoittamaan matalalla kynnyksellä hätäkeskukseen erityisesti yöaikaan autojen lähellä oudoista liikkujista tai epäilyttävistä, esimerkiksi sahaamista muistuttavista äänistä.
– Tahtotila olisi aina, että näissä tapauksissa jäisi joku kiinni. Monesti nämä jäävät pimeiksi, Kemppainen sanoo.
Auto kannattaa varkauksien ehkäisemiseksi sijoittaa paikkaan, jossa on hyvä valaistus ja muuta liikennettä. Katalysaattorin voi myös esimerkiksi maalata kirkkaalla värillä tai siihen voi kaivertaa rekisterinumeron.