Voiko äly­pu­he­lin jopa ri­kas­tut­taa luon­to­suh­det­ta? San­gin­joel­la et­si­tään tähän vas­taus­ta

Sanginjoen suo ei ole vain esityksen näyttämö, vaan aktiivinen osa kokemusta, jossa luonto ja teknologia kietoutuvat yhteen.

Linja-automatka irrottaa kokijat kaupungin rytmistä ja kuljettaa heidät kohti Sanginjoen suota – paikkaa, jossa hiljaisuus on käsinkosketeltavissa ja maa saattaa upottaa askeleet.

"Matka on olennainen osa teoksen dramaturgiaa ja valmistautumista tuntemattomaan", Suo – Kävelyn tiellä -teoksen taiteelliset johtajat Kristina Junttila ja Maria Oiva toteavat.

Perillä luonto ei kuitenkaan ole ainoa opas: taskussa kulkeva älypuhelin johdattaa kulkijaa osana teosta, jossa perinteinen luontosuhde ja nykyteknologia kohtaavat.

Mutta miksi juuri suo? Junttila ja Oiva näkevät suon väkevänä osana suomalaista mytologiaa ja politiikkaa niin historiallisesti kuin tänä päivänä.

"Sanginjoen suoalue ja sitä ympäröivä korpimetsä eivät ole vain kulisseja, vaan aktiivisia osallistujia. Alueella on myös kiehtova historiansa: se toimi aikoinaan kotiympäristönä vaihtoehtoista elämäntapaa etsineelle Gaialand-yhteisölle", Junttila ja Oiva avaavat.

Tämä historiallinen kerros antaa teokselle ja sen pohtimille valtasuhteille erityistä terävyyttä. Se muistuttaa meitä siitä, miten ihminen on aina yrittänyt löytää paikkansa ja tapansa elää luonnon keskellä.

Suo – Kävelyn tiellä -teos on Todellisuuden tutkimuskeskuksen ja norjalaisen Ferske Scenerin kansainvälinen yhteistyötuotanto, joka toteutetaan yhdessä Kulttuuriosuuskunta ILME:en Täältä taiteeseen -matkatoimiston kanssa.

Zoneatlas-sovellus ohjaa kulkijaa suolla, mutta jättää tilaa myös omille havainnoille ja pysähtymiselle.

Teknologian ja luonnon paradoksi

Vaikka matka taitetaan ryhmässä, suuri osa esityksestä koetaan yksin Zoneatlas-sovelluksen ohjaamana. Tämä antaa kokijalle vahvan autonomian ja tilan omille havainnoille.

Teoksen äänimaailmasta vastaa oululainen Paavo Impiö, jonka paikallistuntemus ja ympäristön ääniä hyödyntävä osaaminen tekevät suosta elävän kumppanin. Kirjoittaja-esitystaiteilija Seija-Leena Salon ”uppoava kirjoittaminen” puolestaan luo maailman, jossa jokainen askel tuntuu vievän syvemmälle suohon.

Teoksen ytimessä on kysymys, joka koskettaa jokaista nykyihmistä: voiko älypuhelin, joka yleensä nähdään vieraannuttavana ja luonnosta irrottavana tekijänä, todellisuudessa syventää läsnäoloamme?

”Mitä kännykkään tulee, olemme kiinnostuneita siitä, millä tavoilla se on osa elämäämme ja onko sillä potentiaalia jopa rikastuttaa luontosuhdettamme”, Junttila ja Oiva pohtivat.

Tähän liittyy kuitenkin selkeä paradoksi: älypuhelinten valmistus ja digitaalisen teknologian nopea kasvu ovat osa teollisuutta, joka tuhoaa luontoa peruuttamattomasti.

Esitys ei siis tarjoa helppoja vastauksia, vaan kutsuu kokijan elämään tämän ristiriidan keskellä. Sanginjoella, missä suota ennallistetaan parhaillaan lapiollinen kerrallaan, teknologian ja alkukantaisen suon kohtaaminen tuntuu erityisen merkitykselliseltä.