Ylivieskan seurakunnan kirkkoneuvosto hyväksyi ja allekirjoitti tilinpäätöksen vuodelta 2022 ja jätti sen tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä kirkkovaltuuston vahvistettavaksi.
Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että ylijäämä 551 956 euroa siirretään taseeseen yli/alijäämätilille. Vuosikate ennen poistoja oli 837 699 euroa.
– Taloudellinen tilanne ja maksuvalmius pysyi hyvänä koko vuoden. Ylijäämäiseen tulokseen vaikutti myös verotulojen budjetoitua suurempi kertymä. Korkojen nousu ei vielä ehtinyt vaikuttaa lainojen korkokuluihin toimintavuonna, mutta vuoden 2023 talousarviossa koronnousuun on pyritty varautumaan. Työalojen tuottama toiminta ja toiminnat on pystytty pitämään aktiivisena ja monipuolisina talousarvioon varattujen eurojen puitteissa ja tämä pyrkimys on myös tulevina vuosina niin ettei toimintaan varattuihin määrärahoihin tarvitsisi puuttua, seurakunnan tiedottaja Jussi Leppälä kertoo.