Muhoksen kunta palkkaa uuden kunnanjohtajan. Nykyinen kunnanjohtaja Jussi Rämet valittiin maakuntajohtajaksi ja hän ottaa tehtävän vastaan syyskuussa.
Muhoksen kunnanjohtajan hakuaika päättyi keskiviikkona kello 15. Määräaikaan mennessä virkaa haki kahdeksan henkilöä.
Virkaa haki myös Oulaisten kaupunginjohtaja Riikka Moilanen.
Muut hakijat ovat: Aki Heiskanen Hailuoto, Jari Kettukangas Muhos, Jarkko Koskela Muhos, Katri Luoma-aho Tupos, Juha Määttä Oulu, Ari Niskanen Muhos ja Atte Yliniemi Klaukkala.
– Muhoksen kunnanhallituksen perustama kunnanjohtajan valintatyöryhmä käy läpi saapuneet hakemukset. Työryhmän alustavan aikataulun mukaan haastattelut pidetään 9. kesäkuuta, minkä jälkeen suoritetaan arvioinnit. Kunnanjohtajan valintaa käsitellään kunnanhallituksessa viikolla 25, minkä jälkeen valinta etenee kunnanvaltuuston päätettäväksi 26.