Kestiläläisten voimin useamman vuoden toiminut Naapurin isännät tuotanto valmistautuu jälleen kuvauksiin, johon tarvitaan mukaan lyhytelokuvassa esiintymisestä kiinnostuneita paikallisia.
– Juonta en ihan pysty paljastamaan. Kuvataan lauantaina YouTubeen Naapurin isännät tuotannon kanavalle. Avustajajoukkoa tarvitaan runsaasti paikalle, kuvailee Vesa Still, joka on toinen Naapurin isännistä.
Marraskuussa 2019 kuvattiin Linnanjuhlia, ja yleisölle oli pukeutumiskoodi.
– Tällä kertaa ei tarvitse olla erityisesti pukeutunut. Kaikenikäiset voivat tulla mukaan yleisöön. Kuhan olisi väkeä niin, että saataisiin sali täyteen. Olisi vielä parempi, jos väkeä olisi niin paljon, etteivät kaikki vapaaehtoiset mahtuisi sisälle. Saataisiin kuvata yleisöryntäystä, maalailee Still.

Kuvauspaikalle, Kestilän entisellä kunnantalolle, osoitteeseen Hallintotie 5 olisi hyvä tulla viimeistään noin kello 13.45. Itse kuvauksissa menee vajaa tunti.
Vesa Still käsikirjoittaa elokuvan ja on yksi näyttelijöistä. Tekninen puoli on tuttuun tapaan Naapurin isäntä kaksikosta Mika Leiviskän vastuulla. Leiviskä on myös yksi elokuvan päärooleissa esiintyvistä.
Elokuvan tarkkaa julkaisupäivää ei ole vielä kellotettu, mutta arvio on, että julkaisu tapahtuu viikon sisällä kuvauksista.
Avustajille ei makseta palkkiota.
– Ainut ja paras palkinto on, että pääsee YouTube-elokuvaan mukaan. Aika moni ei ole tuollaisessa ollut mukana. On ollut jo ennakkoon kiinnostusta päästä mukaan. Jos pystyy ilmoittamaan etukäteen, että on tulossa paikalle, hyvä on, mutta voi tulla viime tingassakin, lupaa Vesa Still.