Poliisi valvoo tehostetusti raskasta liikennettä koko maassa ensi viikon ajan, 18.–24. heinäkuuta.
Raskaan liikenteen valvonta on yksi poliisin liikenneturvallisuustyön painopistealueista tänä vuonna, Poliisihallitus tiedottaa.
Tehovalvontaan osallistuvat kaikki poliisilaitokset. Samalla viikko on osa Euroopan liikennepoliisiverkoston (ROADPOL) valvontateemaa.
Raskaan liikenteen valvonnan tavoitteena on liikenneturvallisuuden parantaminen ja harmaan talouden sekä kuljetusrikollisuuden torjunta.
– Valvontaa kohdennetaan tälläkin kertaa aiemmilla valvontajaksoilla havaittuihin selkeimpiin epäkohtiin kuten ajo- ja lepoaikojen noudattamiseen, kuorman varmistamiseen sekä ajoneuvojen kuntoon, poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta sanoo.
Vuonna 2021 vastaavalla valvontajaksolla tarkastettiin yhteensä 1579 ajoneuvoa. Silloin jo pelkästään ajo- ja lepoaikoihin sekä ajopiirtureihin liittyviä rikkeitä havaittiin 290 kappaletta. Kuorman varmistamisessa puutteita oli 56 kappaletta.
Tänä vuonna tavoitteena on noin 1500–1700 rekan tarkistaminen.