Pyhäjoen kunnassa on paikka auki kolmelle johtajalle. Ensimmäisenä, ensi viikon sunnuntaina, on päättymässä hakuaika varhaiskasvatusjohtajan virkaan.
– Meillä on ollut ongelmia varhaiskasvatusjohtajan viran kanssa. Siinä ei ole ollut pysyvyyttä, se on ollut useamman kerran auki, kunnanjohtaja Matti Soronen sanoo.
Uusi viranhaltija haluttaisiin töihin elokuun alussa. Haussa on henkilö, jolla on päiväkodin johtajalta vuoden 2030 alusta lähtien vaadittava kelpoisuus. Jos tällaista hakijaa ei ole, voidaan virkaan nimittää määräaikaisesti vuoden 2029 loppuun saakka henkilö, jonka kelpoisuus täyttää varhaiskasvatuslain nykyiset edellytykset päiväkodin toiminnasta vastaavan johtajan kelpoisuudesta.
Pyhäjoella varhaiskasvatusjohtajan virkaan kuuluu varhaiskasvatusyksiköiden toiminnan johtaminen, pedagogisen toiminnan suunnittelu, toiminnan kehittäminen ja arviointi sekä henkilöstön osaamisen johtaminen.