
Suomessa on todettu 866 uutta koronavirustartuntaa. Uusista tapauksista Pohjois-Suomessa todettuja on 90 tartuntaa ja niistä eniten on kirjattu Kainuussa, kertoo THL.
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on todettu 29 uutta tartuntaa. Niistä 16 on todettu Oulussa, neljä Ylivieskassa, kaksi Pyhäjoella ja yksittäisiä tapauksia Iissä, Kalajoella, Kempeleessä, Limingassa, Muhoksella, Nivalassa sekä Siikajoella.
Kainuussa on todettu 31 uutta tartuntaa, joista 18 on kirjattu Ristijärvellä, kahdeksan Kajaanissa, seitsemän Sotkamossa ja kaksi Paltamossa. Ristijärvellä todetut tapaukset liittyvät Kainuun soten mukaan ulkomaalaisten marjanpoimijoiden keskuudessa todettuihin tartuntaryppäisiin.
Lapissa on todettu 27 uutta tartuntaa, joista 22 Kemijärvellä, neljä Rovaniemellä ja yksi Pelkosenniemellä.
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella on todettu kolme uutta tartuntaa, jotka kirjattiin Tervolassa.
Viime viikolla ennätyksellisen paljon koronatestejä
Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan tapausten kasvu on tasaantunut, mutta epidemiatilanne on yhä epävakaa.
THL:n ja STM:n aamupäivästä järjestämässä tiedotustilaisuudessa kerrottiin, että korkeista tapausmääristä huolimatta kolmen viimeisen viikon aikana ei ole ollut voimakasta tapausmäärien kasvua. Viimeisen seurantaviikon aikana tehtiin ennätyksellisen paljon koronavirustestejä, yli 140 000 kappaletta, ja todettiin yhteensä vajaat 5 200 tartuntaa.
12-15-vuotiaille on annettu jo noin 60 000 koronarokoteannosta ja THL:n mukaan halukkaista valtaosa tulee saamaan ensimmäisen rokotteen elokuun loppuun mennessä.
Tällä hetkellä positiivisten testitulosten osuus testatuista näytteistä Suomessa on noin 3,6 prosenttia.
Keskiviikkona THL kertoi yli tuhannen ihmisen kuolleen tähän mennessä koronaviruksen aiheuttamaan tautiin Suomessa.
Muokkaus 12.37: Suomessa on todettu 866 uutta koronatartuntaa, ei 8656 tartuntaa kuten jutun otsikossa luki hetken ajan virheellisesti.