Hurjan jännää, vaikkei omat valinnat ole edes pelissä. Mikä on jännää, no tietysti se, kun ysiluokkalaiset tekevät pian valintoja missä he haluavat jatkaa opiskelua peruskoulun jälkeen.
Meidän ysiluokkalainen on valinnan jo tehnyt. Luulen, että hän teki päätöksen jo hyvän aikaa sitten ja päätös pitää.
Jos ihan tarkkoja ollaan hän on pohdiskellut jatko-opiskelupaikkaa jo alakoulusta lähtien. Kysellyt, mikä numero pitää todistukseen saada, että pääsee siihen hänen haluamaansa kouluun. Tarkennetaan sekin, että opiskelupaikka ehti kyllä jo vaihtua yläkoulussa. Tärkeimmältä tuntuu kuitenkin se, että mielenkiintoa löytyy useammallekin alalle.
Onhan se tunnustettava, että itsekin on läpikäynyt melkoisen ajatusmyllerryksen.
Pakostakin palautuu mieleen, kun itse aikoinaan pohti mitä silloisen yläasteen jälkeen opiskelisi.